Miksi juuri bedlington?
eli miksi meille tuli bedlington ja millaisiin koteihin bedlington mielestäni sopii
Me päädyimme bedlingtoniin pitkän harkinnan jälkeen. Näin jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta, että sitä asiaa piti miettiä kaksi vuotta ennen kuin oikea rotu löytyi... Toisaalta rotuvalinta on niin iso asia että siihen kannattaa mieluusti käyttääkin aikaa. Nappiin osuneesta valinnasta kun saa nauttia sen n. 15 vuotta ja toisaalta pieleen menneestä kärsii saman ajan.
Koiran hankintaa harkitseville suosittelen oikeasti listaamaan koiran pidon hyvät ja ennen kaikkea myös huonot puolet. Jos koiran on jo päättänyt hankkia, kannattaa laatia myös lista siitä millaisen koiran haluaa. Rotuja on todella paljon ja niissä on ihan oikeita eroja. Listan laatiminen helpottaa päätöksen tekoa ja silloin tulee varmemmin valinneeksi rodun, joka sopii juuri itselle juuri siihen elämäntilanteeseen.
Oma listani näytti aikanaan suunnilleen tältä:
* Koiran pitää olla ns. koiran kokoinen, mutta kuitenkin tarpeeksi pieni, että sen kanssa on helppo kulkea mm. junassa (ja että sen jaksaa tarvittaessa nostaa ja syliin mahtuminen on plussaa)
* Koirasta ei saisi mielellään lähteä karvaa eikä sen turkin hoito saisi kuitenkaan olla kovin vaikeaa (ja sen pitäisi onnistua itseltä, tiedostin jo valmiiksi että opiskelijalle trimmaajalla käynti olisi aika iso kuluerä ja laiskana en jaksaisi etsiä trimmaajaa kauempaa)
* Koiran pitäisi sopia ensimmäiseksi koiraksi, kerrostaloon
* Koiran pitäisi sopia myös lapsiperheeseen vaikka meillä ei lapsia vielä ollutkaan (tilanteet voivat muuttua).
* Koiran luonteen pitää natsata: halusin pehmeän ja jossain määrin ohjaaja herkän koiran, koska näistä minulla oli kokemusta (collie). Halusin myös koiran jolla olisi hieman "omaa tahtoa ja temperamenttia" eli koulutus voisi kuitenkin olla hieman haasteellisempaa... Koiran piti olla rauhallinen, sillä en pidä häseltävistä koirista. Lisäksi halusin fiksun koiran sillä nautin sellaisten kanssa työskentelystä vaikka se joissain tilanteissa voi olla rasitekin.
* Rodun pitäisi olla terve ja pitkäikäinen, sillä en haluaisi joutua luopumaan koirasta kovin nuorella iällä.
* Koiralle pitäis riittää kohtuullinen määrä liikuntaa ja aivotyöskentelyä päivittäin, sillä itse en ollut koiraa ottaessani lainkaan liikunnallinen ja tietämys koiraharrastuksistakin oli aika vähäinen (kisaaminen ei kiinnostanut lainkaan).
Olin oikeastaan jo luovuttanut sopivan rodun löytymisen suhteen, kun törmäsin sattumalta bedlingtoniin. Jotenkin tuo (Sirun) nuori koira hurmasi silloin täysin iloisella luonteellaan, kauniilla ulkomuodollaan ja jumalaisen pehmeällä karvalla. Alkoi suuri taivuttelu miehen suhteen ja suuri selvitystyö rodusta. Mitä enemmän rodusta luin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että se olisi juuri oikea rotu meille. Sen koko oli aika täydellinen, siitä ei lähtenyt karvaa, mutta sen trimmaaminen ja hoito ei silti vaikuttanut kovin työläältä. Se sopi ensimmäiseksi koiraksi ja niitä oli myös kerrostaloissa ja lapsiperheissä. Luonne oli juuri sitä mitä hain, mikä olikin todella tärkeää. Rodulle tuntui riittävän kohtuullinen määrä liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja harrastuksistakin kasvattajien ainoa vaatimus tuntui olevan näyttelyt (joihin en lupautunut minkä takia pari kasvattajaa kieltäytyi koiraa myymästä minulle). Rodun sanottiin myös olevan yleisesti terve ja pitkäikäinen. Rodussa tavattiin kyllä kuparitoksikoosi nimistä sairautta, mutta se pystyttiin testaamaan geenitestein, jolloin pennuista tiedettiin etteivät ne ole sairaita (nyttemmin on käynyt ilmi että ajattelussani oikaisin tässä pari mutkaa mutta yhtä kaikki DNA -testi on iso etu)
Suuri kiitos tässä alkuvaiheessa kuuluu kyllä Sirulle, jonka koiran näin ensimmäisenä. Ja Janelle, joka ystävällisesti vastaili kysymyksiini rodusta ja avasi kotinsa ovet ventovieraalle, jotta tämä pääsimme näkemään trimmausta ja kyselemään rodusta. Janen kautta löytyi sitten se "oikea" kasvattajakin ja sopiva pentu vaikka muillekin kasvattajille soitin ja piinasin heitä kysymyksilläni (omaa kasvattajaa on sitten piinattu aika paljon tämän alkuvaiheen jälkeenkin kysymyksillä, samoin kuin Janea. Kiitos pitkästä pinnasta).
Mies vaati väsytys taistelun. Sen mielestä rotu näytti kummalliselta ja trimmaus hankalalta. Eikä hän ymmärtänyt miksi emme voineet ottaa "jotain normaalia koiraa". Aikansa väänsimme asiasta, mutta sitten sain luvan ottaa bedlingtoninpennun (omahan oli koirani joten oma oli rotupäätöskin, tämä taisi olla se taistelun viimeinen niitti yhdistettynä siihen, että tavattuaan Janen koirat miehen asenne muuttui jo suuresti positiiviseen suuntaan). Aika pian meillä asui pieni koiranpentu, joka hurmasi melkein kaikki tapaamansa ihmiset.
Kun sitten aloin haaveilla toisesta koirasta mies asetti yhden tiukan ehdon:
sen pitää olla samanlainen kuin ensimmäisen.
Koiran hankintaa harkitseville suosittelen oikeasti listaamaan koiran pidon hyvät ja ennen kaikkea myös huonot puolet. Jos koiran on jo päättänyt hankkia, kannattaa laatia myös lista siitä millaisen koiran haluaa. Rotuja on todella paljon ja niissä on ihan oikeita eroja. Listan laatiminen helpottaa päätöksen tekoa ja silloin tulee varmemmin valinneeksi rodun, joka sopii juuri itselle juuri siihen elämäntilanteeseen.
Oma listani näytti aikanaan suunnilleen tältä:
* Koiran pitää olla ns. koiran kokoinen, mutta kuitenkin tarpeeksi pieni, että sen kanssa on helppo kulkea mm. junassa (ja että sen jaksaa tarvittaessa nostaa ja syliin mahtuminen on plussaa)
* Koirasta ei saisi mielellään lähteä karvaa eikä sen turkin hoito saisi kuitenkaan olla kovin vaikeaa (ja sen pitäisi onnistua itseltä, tiedostin jo valmiiksi että opiskelijalle trimmaajalla käynti olisi aika iso kuluerä ja laiskana en jaksaisi etsiä trimmaajaa kauempaa)
* Koiran pitäisi sopia ensimmäiseksi koiraksi, kerrostaloon
* Koiran pitäisi sopia myös lapsiperheeseen vaikka meillä ei lapsia vielä ollutkaan (tilanteet voivat muuttua).
* Koiran luonteen pitää natsata: halusin pehmeän ja jossain määrin ohjaaja herkän koiran, koska näistä minulla oli kokemusta (collie). Halusin myös koiran jolla olisi hieman "omaa tahtoa ja temperamenttia" eli koulutus voisi kuitenkin olla hieman haasteellisempaa... Koiran piti olla rauhallinen, sillä en pidä häseltävistä koirista. Lisäksi halusin fiksun koiran sillä nautin sellaisten kanssa työskentelystä vaikka se joissain tilanteissa voi olla rasitekin.
* Rodun pitäisi olla terve ja pitkäikäinen, sillä en haluaisi joutua luopumaan koirasta kovin nuorella iällä.
* Koiralle pitäis riittää kohtuullinen määrä liikuntaa ja aivotyöskentelyä päivittäin, sillä itse en ollut koiraa ottaessani lainkaan liikunnallinen ja tietämys koiraharrastuksistakin oli aika vähäinen (kisaaminen ei kiinnostanut lainkaan).
Olin oikeastaan jo luovuttanut sopivan rodun löytymisen suhteen, kun törmäsin sattumalta bedlingtoniin. Jotenkin tuo (Sirun) nuori koira hurmasi silloin täysin iloisella luonteellaan, kauniilla ulkomuodollaan ja jumalaisen pehmeällä karvalla. Alkoi suuri taivuttelu miehen suhteen ja suuri selvitystyö rodusta. Mitä enemmän rodusta luin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että se olisi juuri oikea rotu meille. Sen koko oli aika täydellinen, siitä ei lähtenyt karvaa, mutta sen trimmaaminen ja hoito ei silti vaikuttanut kovin työläältä. Se sopi ensimmäiseksi koiraksi ja niitä oli myös kerrostaloissa ja lapsiperheissä. Luonne oli juuri sitä mitä hain, mikä olikin todella tärkeää. Rodulle tuntui riittävän kohtuullinen määrä liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja harrastuksistakin kasvattajien ainoa vaatimus tuntui olevan näyttelyt (joihin en lupautunut minkä takia pari kasvattajaa kieltäytyi koiraa myymästä minulle). Rodun sanottiin myös olevan yleisesti terve ja pitkäikäinen. Rodussa tavattiin kyllä kuparitoksikoosi nimistä sairautta, mutta se pystyttiin testaamaan geenitestein, jolloin pennuista tiedettiin etteivät ne ole sairaita (nyttemmin on käynyt ilmi että ajattelussani oikaisin tässä pari mutkaa mutta yhtä kaikki DNA -testi on iso etu)
Suuri kiitos tässä alkuvaiheessa kuuluu kyllä Sirulle, jonka koiran näin ensimmäisenä. Ja Janelle, joka ystävällisesti vastaili kysymyksiini rodusta ja avasi kotinsa ovet ventovieraalle, jotta tämä pääsimme näkemään trimmausta ja kyselemään rodusta. Janen kautta löytyi sitten se "oikea" kasvattajakin ja sopiva pentu vaikka muillekin kasvattajille soitin ja piinasin heitä kysymyksilläni (omaa kasvattajaa on sitten piinattu aika paljon tämän alkuvaiheen jälkeenkin kysymyksillä, samoin kuin Janea. Kiitos pitkästä pinnasta).
Mies vaati väsytys taistelun. Sen mielestä rotu näytti kummalliselta ja trimmaus hankalalta. Eikä hän ymmärtänyt miksi emme voineet ottaa "jotain normaalia koiraa". Aikansa väänsimme asiasta, mutta sitten sain luvan ottaa bedlingtoninpennun (omahan oli koirani joten oma oli rotupäätöskin, tämä taisi olla se taistelun viimeinen niitti yhdistettynä siihen, että tavattuaan Janen koirat miehen asenne muuttui jo suuresti positiiviseen suuntaan). Aika pian meillä asui pieni koiranpentu, joka hurmasi melkein kaikki tapaamansa ihmiset.
Kun sitten aloin haaveilla toisesta koirasta mies asetti yhden tiukan ehdon:
sen pitää olla samanlainen kuin ensimmäisen.
Yleisesti bedlington mielestäni sopii...
Bedlington sopii mielestäni varsin monenlaisiin perheisiin sillä se on sopeutuvainen.Se sopii siis:
- Lapsiperheeseen, jopa lapselle ensimmäiseksi koiraksi kunhan vanhemmat ovat valmiita auttamaan ja kantamaan tarvittaessa vastuuta
- Opiskelijalle, kunhan opiskelija tiedostaa että koira vie aikaa ja rahaa ja sitoo
- Vanhukselle, kunhan vanhuksen kunto on sellainen, että koira saadaan lenkitettyä ja kädet siinä kunnossa, että turkin hoito onnistuu
- Kerrostaloon, sillä bedlington ei ole erityisen haukkuherkkä rotu. Koulutuksen se toki tarvitsee. (Samoin se sopii toki omakotitaloon tai rivitaloonkin)
- Kaupunkiin, kunhan omistaja pitää huolen siitä, että koira pääsee myös juoksemaan vapaana turvallisella alueella
- Maalle, kunhan omistaja ottaa huomioon, että turkki voi tuoda maalla asumiseen omat rasitteensa ja toisaalta kunhan koiraa opetetaan myös käyttäytymään muualla (eli huolehditaan sen sosiaalistamisesta). Tämä lähinnä siksi että elämäntilanteet muuttuvat ja jokaisen koiran perustaitoihin kuuluvat esimerkiksi remmikävely ja muiden huomioon ottaminen.
- Harrastuksiin, paitsi, jos etsit tykkiä. Bedlingtonilla ei ole tavattomasti miellyttämishalua ja se on terrieri eli sillä on omaa tahtoa. Se on ketterä, iloinen ja leikkisä ja viihtyy yleensä omistajansa seurassa, joten sillä on edellytyksiä monenlaisiin harrastuksiin, mutta jos tahdot kisavarman koiran suosittelen jotain muuta rotua. Harrasteluun bedlington sopii erinomaisesti.
Mitä bedlington vaatii?
- Bedlington vaatii liikuntaa siinä missä kaikki koirat. Noin tunnin lenkki päivittäin riittää tyydyttämään sen liikunnan tarpeen. Liikunnan tulee olla vaihtelevaa ja bedlingtonin on mielestäni ehdottomasti saatava juosta myös irti. Se nauttii irti juoksemisesta ja juokseminen kehittää koiran motoriikkaa ja lihaksistoa.
- Bedlington vaatii johdonmukaisen ja reilun kouluttajan. Se ei yleensä ole kovapäinen ja oppii asioita nopeastikin, mutta kuten kaikki koirat se tarvitsee johdonmukaisuutta. Epäreiluus voi saada koiran mustasukkaiseksi tai vihaiseksi.
- Bedlington vaatii jossain määrin aivotyötä. Se ei tiedä harrastatko sen kanssa virallisesti vai opetteletteko vaan temppuja tai piilotatko nameja huviksesi, mutta se voi paremmin saadessaan oppia ja tehdä asioita yhdessä. Aivotyön tarjoaminen koiralle parantaa myös suhdettasi siihen.
- Bedlington vaatii sitoutumista sen turkkiin. Bedlingtonin turkki on ihana. Se ei karvaa, se ei haise ja se on jumalaisen pehmeä. Mutta se ei tule ilmaiseksi vaan turkin hoitoon on sitouduttava. Hoitamaton turkki on koiralle terveydellinen rasite, joten kyse on paljon enemmästä kuin pelkästä ulkomuodosta. Säännöllisesti hoidettuna turkki vie aikaa minulla (per koira): n. 15 minuuttia per viikko (turkin läpi kampaaminen ja karstaaminen) + 30 minuuttia parin viikon välein/aina kun koira on likainen (pesu + kuivaus + kampaaminen) + 2-4h 4-6 viikon välein (trimmaus pesuineen).